Ferrari – vanhin F1:n kilpatalleista

kimiraikkonen_ferrari_indianapolis_2007_qMonen mielestä Formula 1 -kilpailujen kuninkaallinen on Ferrarin kilpatalli. Tallin perusti Enzo Ferrari, joka syntyi Italian Modenassa vuonna 1898. Tarinan mukaan Enzo innostui kilpa-ajoista nähtyään Felice Nazzarron voittavan Bolognan ympäriajoissa vuonna 1908.

Perheyrityksen ajauduttua vaikeuksiin sekä Enzon isän että veljien kuoltua “espanjalaisena” tunnettuun influenssavirukseen vuosina 1916-1918, nuori Enzo joutui etsimään itselleen uuden ammatin. Vanha lapsuudenaikainen kiinnostus autoihin veti hänet takaisin autojen pariin. Haettuaan turhaan testiajajaksi torinolaiselle Fiatin autotehtaalle, hän päätyi Milanoon tehtaalle, jossa vanhoista osasista valmistettiin uusia autoja. Ensimmäiseen kilpailuunsa Enzo Ferrari pääsi osallistumaan jo vuonna 1919.

Enzo Ferrarin menestys kilpa-ajajana johti siihen, että Alfa Romeon autotehdas olisi ollut valmis tarjoamaan Ferrarille mahdollisuuden kilpailla entistäkin suuremmissa kilpailuissa. Ferrari kuitenkin koki paremmaksi keskittyä kehitystyöhön Alfa Romeon tehtaalla. Hän myös kokosi ensimmäisen kilpailujoukkueen Alfalle.

Vuonna 1932 Ferrari perusti oman tallinsa, Scuderia Ferrarin. Erilaisten vaiheiden jälkeen Ferrari alkoi valmistaa omia autoja. 1930-luvulla fasismi nousi Italiassa nopeasti. Mussolinin Italiassa oli vallalla diktatuuri ja Ferrarin tehdas oli vähän aikaa Mussolinin palveluksessa. Varsinaisen Ferrarin autotehtaan Ferrari S.p.A :n Enzo Ferrari perusti sodan jälkeen vuonna 1947.

Talli osoittautui voitokkaaksi nopeasti. Ensimmäiset kilpailut olivat jo vuonna 1948 Torinon ajoissa ja voitto tuli vuotta myöhemmin Garda-järvellä. Le Mansit -ajot Ranskassa oli ensimmäinen suuri voitto vuonna 1949. Tässä vaiheessa Ferrarin autoissa oli jo tuttu symboli: pystyyn karkaava hevonen. Taustalla kerrotaan olevan tarina siitä, miten italialainen taistelulentäjä Francesco Baracca, jonka kone ammuttiin alas ensimmäisessä maailmansodassa, oli antanut pystyyn karkaavaa hevosta esittävän kaulakorun Enzolle ennen kohtalokasta lentoaan. Enzo halusi omistaa ystävänsä muistolle tämän symbolin, joka tunnetaan maailmanlaajuisesti vielä tänäkin päivänä.

“Scuderia Ferrari S.p.A” kuten virallinen nimi kuuluu on vanhin yhä toimiva ja kaikkein menestyin formulatalli. Ferrari on osallistunut kaikkiin formula-ajoihin vuodesta 1950 lähtien. Kuuluisimpia ajajia ovat Niki Lauda, Michael Schumacher, Kimi Räikkönen ja Felipe Massa ja Fernando Alonso.

Menestynein ajajista on Michael Schumacher, joka ehti voittaa vuosina 1996-2006 72 Grand Prix’tä ja viisi parhaan ajajan titteliä.

Tällä hetkellä Ferrarin tallin menestyneimmät kuskit ovat Kimi Räikkönen ja Sebastian Vettel.