f9d2f07ce92dd61fbda3e8b43fa0bdcfF1-veneilyn historiasta ei voida puhua ilman italialaista Guido Cappellinia (syntynyt 1959), joka lopetti F1-uransa ollessaan huipulla vuonna 2009. Häntä pidetään kaikkien aikojen menestyneimpänä F1-veneilijänä F1 Powerboat World Championship -kilpailuissa, sillä kukaan muu kyseisen lajin parissa kilpaillut ei ole onnistunut saamaan kymmentä maailmanmestaruutta. Tämän lisäksi hän on kahminut muitakin arvomitaleja maailmanmestaruuskisoissa, kuten kolme hopea- sekä kaksi pronssisijoitusta.

Jäätyään eläkkeelle F1-sarjasta vuonna 2009, hän on kilpaillut myös muissa venesarjoissa, kuten Class 1-sarjassa vuosina 2010 ja 2011 niin ikään menestystä niittäen ja poimien hopea ja pronssisijoja kotiin viemisiksi. Mainittakoon myös, että Cappellini on tehnyt F1-veneissä nopeusennätyksen 256,2 kilometriä tunnissa.

Kuten moni muukin urheilijalupaus, Cappellini ei ollut nuoruudessaan kovin kiinnostunut koulunkäynnistä, vaan veri veti häntä moottoriurheilun pariin. Nuori lupaus aloitti moottoriuransa rata-autoilun parissa voittaen kartingissa Italian ja Euroopan mestaruudet 1980-luvulla. Vaikka hänellä oli mahdollisuus kokeilla Dallara Toyota Formula 3-sarjaa ja ottaa heti ensimmäisestä kilpailusta paalupaikka, niin siitäkin huolimatta tässäkin lajissa lahjakkuutensa osoittanut Cappellini vaihtoi autot veneisiin.

Kilpaveneilyn hän aloitti vuonna 1983. Samana vuonna hän otti voiton jo S850-luokassa. Cappellini siirtyi nopeasti F3-luokan kautta F1-veneisiin, mutta ensimmäinen mestaruus sai odottaa useita vuosia. Vuonna 1993 ahkera työ kuitenkin palkittiin ja Cappellini nousi maailmanmestaruuteen. Maailmanmestaruuksia seurasi myöhemmin lisää myös vuosilta 1994, 1995, 1996, 1999, 2001, 2002, 2003, 2004 ja 2005.

Ikäerosta huolimatta Cappellini on ollut tiukka kilpakumppani myös suomalaiselle F1-veneilijälle Sami Seliölle, jolla on maailmanmestaruuksia taskussaan vuosilta 2007 ja 2010. Sami Seliö kilpaili vielä veneilyn F4-luokassa silloin, kun Cappellinilla oli jo kuninkuusluokan maailmanmestaruustitteli hallussaan F1-veneissä. Tosin nuori Seliö pärjäsi menestyksekkäästi myös alemmissa kilpavenesarjoissaan. Muita haastavia kilpakumppaneita Seliön lisäksi olivat myös Jay Price, Thani Al Qamzi ja Scott Gilman.

Kilpailu-uriensa jälkeen niin F1-veneilyssä kuin myös Class 1 offshore-sarjassa, hän on asunut Monacossa ja tehnyt työtä tiimin vetäjänä kilpaveneiden valmistuksen parissa DAC Racing teamissa. Rautainen ammattitaito ja kokemus lajista ovat varmasti olleet apuna yhä nopeampien veneiden kehittämisessä. Lahjakkaan Cappellinin aktiiviura kesti lähes kaksikymmentä vuotta vuodesta 1990 vuoteen 2009.