Sami Seliö Junior Team tukee nuoria kuljettajia

china_sami1-e1443691037875Sami Seliö on tehnyt uraauurtavaa työtä nuorten kilpaveneurasta haaveilevien kuljettajien parissa. Seliö perusti oman tallinsa nimeltä Sami Seliö Junior Team, joka osallistuu kuluvalla kaudella peräti viiteen eri kilpatasoon. Seliön junnutalli nähdään Suomessa kolmessa eri luokassa sekä F2-luokassa MM-tasolla sekä F1-maailmanmestaruussarjan ohessa järjestettävässä F4-S -luokassa. Seliön Junior Teamin pääasiallisena tavoitteena on saada kilpaveneilemisestä innostumaan yhä enemmän nuoria, sillä laji on valitettavan tuntematon Suomessa. Tallissa nuorten kouluttajien on mahdollista saada perehdytystä kilpaveneilyn maailmassa. Ammattilaistasolle mieliviä kannustetaan ja tuetaan, ja parhaimmilla kuljettajalupauksilla on hyvät mahdollisuudet edetä jopa F1-sarjaan asti. Seliö ja hänen tiiminsä ovat onnistuneet haalimaan mukaan useita yhteistyökumppaneita, jotka rahoittavat junioritallin toimintaa ja kalustoa. Lisäksi Seliön tunnettuvuus on tallille hyväksi, sillä miehen fanituotteet myyvät hyvin ja niistä kertyviä tuottoja käytetään junioritoiminnan kehittämiseen.

Tallin toiminta ja kalusto rahoitetaan yhteistyökumppaneiden avulla sekä Sami Seliö -fanituotteiden myynnistä saatavalla tuotolla. Yhteistyökumppanille luodaan näkyvyyttä rakentamalla veneet, ajopuvut, teltta, kypärät ja tiimivaatteet yhteistyökumppaneiden logoilla ja väreillä.

Kuka on Sami Seliö?

Vuonna 1975 Lohjalla syntynyt Sami Seliö on yksi maamme parhaimpiin lukeutuvista kilpaveneilijöistä. Jo vuodesta 1998 MM-sarjassa kilpailleen miehen nimissä on jo peräti kaksi kilpaveneilyn Formula 1 -maailmanmestaruutta. Tällä hetkellä Seliön talli on Mad-Croc Baba Racing -tiimi, jonka nimissä hän sijoittui viime kaudella kolmannelle sijalle maailmanmestaruuskilpailuissa. Käynnissä on nyt Seliön järjestyksessä 19. kausi kilpaveneiden MM-kilpailuissa.

Mikäli haluaa lähteä kannustamaan suomalaiskuljettajaa venekisoissa, kannattaa samantien lähteä lippuostoksille. F1 lippujen hinnat ovat kohtuullisia, joten hinta tuskin muodostuu esteeksi kisoihin lähtemiselle!

Seliön kilpaura

Seliö aloitti kilpauransa vuonna 1988 SJ-15-luokassa, mutta jo 90-luvun puoleenväliin mennessä mies sijoittui neljännelle sijalle kilpaveneilyn F4-maailmanmestaruuskisoissa. Ensimmäistä kertaa Formula Ykkösissä Seliö nähtiin vuonna 1998 ja samana vuonna hänelle myönnettiin vuoden tulokkaan palkinto. Ensimmäistä kertaa Seliö voitti F1-kilpaveneilyn maailmanmestaruuden vuonna 2007, vaikka kausi alkoikin suomalaisella epäonnisissa merkeissä.

Seliö muistetaan voitokkaiden kisojensa ohella myös ikävästä onnettomuudestaan, johon mies joutui kilpaillessaan Liuzhoussa, Kiinassa, vuonna 2011. Onnettomuudessa Seliön kilpavene sinkoutui yllättäen kovassa vauhdissa radalta ja kieppui ympäri lukemattomia kertoja. Vaikka Seliö ei loukkaantunutkaan hengenvaarallisesti, joutui hän tästä johtuen jättämään välistä kauden 2011 kaksi viimeistä kilpailua, mutta seuraavaan kauteen mennessä hän oli onneksi ehtinyt kuntoutua riittävästi voidakseen osallistua.